Jos minulta kysytään, mikä on paras kuvani, vastaan yleensä näin: se on vielä ottamatta. Niin kauan kuin kuvaan, on olemassa mahdollisuus, että joku tuleva hetki ylittää kaikki aiemmat. Se ajatus on oikeastaan yksi syy siihen, miksi jaksan edelleen herätä aikaisin, palella kojulla ja odottaa.
Silti kuvaamista voi pilkkoa ajanjaksoihin. Paras kuva viime vuonna. Paras kuva tänä vuonna. Ja jos katson tätä vuotta tähän saakka, oma vastaukseni on selvä: maakotkakuva kotkakuvausretkeltä.
Miksi juuri se? Ensinnäkin siksi, että kuva on teknisesti onnistunut. Tarkennus, valotus ja hetki osuivat kohdalleen. Mutta tekniikka ei yksin tee kuvasta parasta. Tärkeämpää on se, mitä kuvan eteen joutui tekemään. Aamuyöstä iltapäivään kojulla. Staattista odottamista, kylmää keliä ja sitä tuttua epävarmuutta: tuleeko kotka tänään vai ei.
Maakotka ei ole jokapäiväinen kohde. Se tekee kuvasta erityisen, mutta vielä enemmän se muistuttaa siitä, miksi luonnon kuvaaminen ylipäätään on merkityksellistä. Harvinaiset lajit eivät ole itsestäänselvyys. Ne ovat olemassa vain, jos elinympäristöt säilyvät ja niitä suojellaan. Valokuva ei suojele luontoa suoraan, mutta se voi pysäyttää katsomaan. Ja joskus se riittää ensimmäiseksi askeleeksi.
Tämä kuva on paras kuvani tänä vuonna, koska se tiivistää monta asiaa: vaivan, ajan, kärsivällisyyden ja kunnioituksen kuvattavaa kohtaan. Se ei ehkä ole lopullinen huippu, eikä tarvitsekaan olla. Paras kuva on yhä jossain edessäpäin. Ja juuri siksi huomenna kannattaa taas lähteä.
In english
If you ask me what my best photo is, my answer is usually this: I haven’t taken it yet. As long as I keep photographing, there is always a chance that some future moment will surpass everything before it. That thought alone is one of the reasons I still get up early, sit in a hide in the cold, and keep waiting.
That said, photography can be divided into shorter periods. The best photo last year. The best photo this year. And if I look at this year so far, my answer is clear: my white-tailed eagle photo from a dedicated eagle photography trip.
Why that one? First of all, because it is technically successful. The focus, exposure, and timing all came together. But technique alone does not make a photo the best. More important is what it took to get the image. From early morning until the afternoon in the hide. Static waiting, cold weather, and that familiar uncertainty: will the eagle show up today or not?
The white-tailed eagle is not an everyday subject. That makes the photo special, but even more so, it serves as a reminder of why photographing nature matters in the first place. Rare species are not a given. They exist only if their habitats remain intact and protected. A photograph does not protect nature directly, but it can make people stop and look. And sometimes, that is enough for a first step.
This is my best photo of the year because it combines several key elements: effort, time, patience, and respect for the subject. It may not be the ultimate peak, and it does not need to be. The best photo is still somewhere ahead. And that is exactly why it is worth heading out again tomorrow.