Selatessani internetin tekstejä törmäsin yhdysvaltalaisen luontovalokuvaajan Christopher Forslundin kirjoittamaan päivitykseen hänen kuvaamisen periaatteistaan (The Principles That Shape How I See and Photograph the World). Olen itse valokuvaajana yhä matkalla – ehkä jossain kypsymisen vaiheessa – ja juuri siksi minua kiinnostaa seurata, miten toiset kuvaajat ovat ajatuksensa jäsentäneet. Kaikkea ei tarvitse kopioida, mutta paljon voi oppia, jos pysähtyy lukemaan ajatuksella.
Forslund kirjoittaa muutamasta ydinperiaatteesta, jotka ohjaavat hänen valokuvaustaan. Hän painottaa, etteivät ne ole sääntöjä vaan asioita, joihin hän palaa kerta toisensa jälkeen. Ajatus on minusta erityisen osuva. Juuri tällaisten pitkälle kantavien periaatteiden avulla kuvaaminen alkaa muotoutua joksikin muuksi kuin yksittäisiksi onnistumisiksi tai epäonnistumisiksi.
Pidän ajatuksesta, että kuvaajalla olisi vain muutama keskeinen periaate. Niiden pohjalta syntyy sekä kuvaamisen käytäntö että se, millainen kuvaaja olen teknisesti, visuaalisesti ja henkisesti. Nämä periaatteet toimivat suodattimena: ne määrittävät, millaisia kuvia julkaisen ja millaista tarinaa kuvani kertovat. Ja parhaimmillaan ne pysyvät samoina koko kuvaajan uran ajan, vaikka kalusto ja tekniikka vaihtuvat.
Forslund nostaa esiin valon, perspektiivin, yksinkertaisuuden, kärsivällisyyden ja jälkikäsittelyn osana luovaa prosessia. Moni näistä on minullekin tuttuja ajatuksia, osa jo tiedostamattomasti käytössä. Mutta lukiessa huomasin miettiväni, miten itse muotoilisin omat periaatteeni, sellaiset, jotka sopivat juuri omaan tapaani kuvata luontoa ja villieläimiä.
On silti rehellistä todeta, että olen yhä vaiheessa, jossa kuvan saaminen ylipäätään on tärkeää. Ihannetilanteessa huomioin valon suunnan, taustan puhtauden ja muut yksityiskohdat jo ennen kuin painan laukaisinta. Todellisuus luonnossa on kuitenkin toinen. Villieläimet eivät toimi käsikirjoituksen mukaan. Lintu ei useinkaan lennä juuri siitä kohdasta, jossa tausta olisi täydellinen, eikä pysähdy siihen valoon, jonka itse olisin valinnut.
Siksi oma tapani työskennellä on usein käytännöllinen: kuvaan paljon. Otan suuren määrän kuvia, seuraan tilannetta ja luotan siihen, että hyvällä onnella joukkoon osuu hetki, jossa useampi asia loksahtaa kohdalleen. Ne kuvat valitsen. En koe tätä ristiriitana periaatteiden kanssa, vaan osana omaa kehitysvaihettani. Periaatteet ovat olemassa, vaikka kaikkea ei vielä pysty hallitsemaan kuvaushetkellä.
Omassa kuvaamisessani korostuu ennen kaikkea aika. Aika olla paikalla, aika odottaa ja aika olla tekemättä mitään. En hae nopeita tilanteita tai jatkuvaa liikettä, vaan hetkiä, joissa kaikki loksahtaa kohdalleen. Valo on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä valo paljastaa: eläimen olemuksen, rauhan tai varovaisuuden.
Yksinkertaisuus syntyy usein rajaamisen kautta, mutta myös valinnoista. Kaikkea ei tarvitse näyttää. Taustan puhtaus, häiriöiden karsiminen ja harkittu sommittelu antavat tilaa kohteelle. Kärsivällisyys ei ole vain keino saada parempi kuva, vaan osa kunnioitusta kuvattavaa eläintä kohtaan.
Jälkikäsittelyssä ajattelen samoin kuin Forslund: kyse ei ole virheiden korjaamisesta, vaan kuvan viimeistelystä. Pyrin säilyttämään sen, mitä paikan päällä koin. En tee kuvasta jotain muuta kuin se oli, vaan yritän tuoda esiin sen, miksi pysähdyin painamaan laukaisinta.
Tällaiset periaatteet eivät tee kenestäkään parempaa kuvaajaa yhdessä yössä. Mutta ne auttavat pysymään suunnassa. Ne muistuttavat, miksi kamera ylipäätään otetaan mukaan luontoon – ja miksi joskus paras päätös on vain odottaa.
In english
While reading photography articles online, I found a post by American nature photographer Christopher Forslund titled The Principles That Shape How I See and Photograph the World. As a photographer, I am still in the middle of my own development. That is why I am interested in how other photographers think and how their approach has evolved. I do not need to adopt everything they say, but there is a lot to learn when you read with intention.
Forslund shares a small set of guiding principles. They are not strict rules, but ideas he returns to again and again. That is what appeals to me. Principles turn photography into more than a string of isolated successes or failures.
I like the idea of working from just a few core principles. From them grow both my practical approach and the kind of photographer I am technically, visually, and mentally. They act as a filter that shapes which images I publish and what kind of story my work tells. Ideally, they stay stable even as my equipment and techniques change.
Forslund highlights light, perspective, simplicity, patience and editing as central elements. Many of these are familiar to me as well, some almost unconscious in my own work. Reading his text, however, pushed me to think about my own principles. I want to define the ones that truly fit my way of photographing nature and wildlife.
To be honest, I am still at a stage where simply getting the image is important. In theory, I would always consider light, background and details before pressing the shutter. In practice, nature does not work that way. Animals do not follow scripts. A bird rarely flies through the perfect background or lands exactly in the light I would prefer.
So my approach is often practical. I shoot a lot. I take many frames, watch the situation unfold and trust that, with some patience and a bit of luck, a few moments will come when everything aligns. Those are the images I keep. For me, this does not conflict with having principles. It simply reflects where I am in my development. The principles exist even when I cannot fully apply them in the moment.
In my photography, time is the key factor. Time to be present, to wait and sometimes to do nothing at all. I am not chasing constant drama, but those quiet situations where things naturally fall into place. Light matters, but even more important is what it reveals: the character of the animal, its calmness or its alertness.
Simplicity grows from framing and from choices. Not everything needs to appear in the image. Clean backgrounds, the removal of distractions and deliberate composition give the subject room. Patience is not only a way to get stronger photographs. It is also a form of respect for the animal.
My view on editing is similar to Forslund’s. Editing is for finishing an image, not rescuing it. I try to hold on to what I actually experienced. I do not want to turn the photo into something it never was. I want to highlight the reason I pressed the shutter at that moment.
Principles like these will not make anyone a better photographer overnight. However, they provide direction. They remind me why I step into nature with a camera, and why sometimes the right choice is simply to wait and watch.